Rasistit ovat Jussi Halla-aholle hyödyllisiä idiootteja

Jussi Halla-aholle ei ole tärkeää, miksi maahanmuuton vastustus lisääntyy. Kunhan se lisääntyy. Tavoitteensa saavuttamiseksi hän on valmis hyväksymään rasistisen ajattelun ja toiminnan. Se on häikäilemätöntä opportunismia.

Kirjoitin ensimmäisessä blogitekstissäni Al-Holin sotavankileirillä Syyriassa olevista lapsista ja heidän tuomisestaan Suomeen. Seuranneessa Facebook-keskustelussa joku esitti väitteen, että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on rasisti.

On tietysti merkityksellistä, onko gallup-suosiolla mitattuna Suomen suurimman puolueen puheenjohtaja rasisti. Tämän asian arvioimisen päätin kuitenkin jättää muille. Sen sijaan haluan nostaa esiin Halla-ahon tavan käyttää rasismia omien tarkoitusperiensä ajamiseen.

Maahanmuutto ei ole hyväksi Suomelle tai suomalaisille

Halla-ahon julkilausuttuna tavoitteena on Suomen julkisen talouden ja ihmisten turvallisuuden kannalta haitallisen maahanmuuton lopettaminen. Hän vaikuttaa vilpittömästi uskovan siihen, että maahanmuutto ei ole hyväksi Suomelle tai suomalaisille.

Maahanmuuttoa voi vastustaa rationaalisesti, olematta rasisti. Tähän Halla-ahokin pyrkii ja hän esittää aivan perusteltujakin näkemyksiä maahanmuuton haasteista. Monet hänen huomioistaan ovat minusta keskustelemisen arvoisia, vaikka olisinkin niistä eri mieltä.

Halla-ahosta on tullut tavoitteensa vanki

Eri kulttuureista tulevien ihmisten sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei ole ongelmatonta. Kyse on kuitenkin aina yksilöistä. Yksi sopeutuu nopeasti, toinen ei ehkä koskaan. Tämä tahtoo jäädä Halla-aholta mainitsematta. Tuskin vahingossa.

Hän on nimittäin ymmärtänyt, että maahanmuuttoa on helpompi vastustaa vetoamalla ihmisten tunteisiin. Somalit ovat laiskoja, islaminuskoiset terroristeja ja irakilaiset raiskaajia. Kukapa meistä haluaisi tällaisia ihmisiä suomalaisten riesaksi?

Halla-ahosta onkin tullut tavoitteensa vanki. Hänelle ei ole tärkeää, miksi maahanmuuton vastustus lisääntyy. Kunhan se lisääntyy. Tavoitteensa saavuttamiseksi hän on valmis hyväksymään rasistisen ajattelun ja toiminnan. Se on häikäilemätöntä opportunismia.

Rasistit ovat hyödyllisiä idiootteja

Halla-aho on toistuvasti kieltänyt olevansa rasisti. Hän ei myöskään hyväksy väitettä siitä, että perussuomalaiset olisi rasistinen puolue. Hyväuskoinen kun olen, ajattelen hänen olevan tässä asiassa paras asiantuntija.

Kuitenkin Halla-ahon sanomisiin ja tekemisiin toistuvasti reagoidaan rasistisesti. Tämä ei ole sattumaa. Älykäs ja retorisesti taitava esiintyjä ja kirjoittaja taatusti tietää, miten häntä voidaan tulkita.

Rasistit ovat Halla-aholle ”hyödyllisiä idiootteja”, joita hän käyttää omien tarkoitusperiensä ajamiseen. Kun maahanmuuton vastustus lisääntyy, perussuomalaisten kannatus kasvaa. Ja Halla-ahon ajattelussa jokainen lisäprosentti kannatusta vie häntä lähemmäs hänen tavoitteensa toteuttamista.

Mestari ei välitä

Siksi Halla-aho toimii niin kuin toimii, vaikka hänen omat motiivinsa eivät välttämättä olisikaan rasistisia.

Hän on itse kirjoittanut blogitekstejä, joista on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän ei puutu johtamansa puolueen kansanedustajien, jäsenten tai kannattajien rasistiseen käytökseen. Hän myös kieltää perussuomalaisten ilmeisen läheiset suhteet äärioikeistolaisiksi väitettyihin toimijoihin ja antaa toiminnan jatkua.

Minua huolestuttaa, mitä Halla-ahon ruokkima rasistisen ajattelun ja käyttäytymisen yleistyminen vielä aiheuttaa. Sitä ei tiedä myöskään Jussi Halla-aho. Mestari ei kuitenkaan välitä, koska tarkoitus pyhittää keinot.

Keskustelu jatkuu Facebookissa »